KP14 ja syksyllä IVF?

Tänään oli yksityisellä puolella follikkeliultra. Sama lääkäri kuin kunnallisellakin. Palvelu ihan erilaista. Nyt lääkärillä oli aikaa, löytyi hymyä ja aloitettiin suunnittelu syksyiseen IVF:ään. Käsittämätöntä! Viimeksi kun kävin, lääkäri totesi, ettei jatkohoitoja ole tiedossa, sillä syytä lapsettomuuteen ei ole löytynyt. Ja nyt siis odotamme vihreää valoa IVF-yritysten alkamiseen. Melkoista... (Yksityinen 104e vs. Kunnallinen 39e)

Letrotzolin ansiosta tänään limakalvo 9 mm ja follikkeli 18 mm. Pregnyliä ei määrätty. Ilmeisesti rakkula on irtoamassa itsestään. Ovistesti näytti aamulla negaa, mutta lääkärin määräyksestä tänään on aloitettava... Peukut pystyyn.

Viikonloppuna ystäväni sanoi minulle kuinka minusta tulisi hyvä äiti. Niinpä. Niin tulis. Hän pahoitteli ja sanoi, että tietää sanojensa myös satuttavan. Totesin, että päinvastoin, sanat lämmittivät... Vielä on toivoa. Meille sitä onnea ei vaan nyt suoda tuosta vaan.

Tällä hetkellä taas toivo katossa. Usko vahva siihen, että mä vielä pääsen joku kesä Muumimaailmaan lapseni kanssa. :)

Mieheni kysyi tänään, että eikö sille yhdellekin tutulle pariskunnalle syntynyt kolme lasta IVF-hoitojen ansiosta. Syntyi. Meillä on toivoa...

<3

Nimikin olisi jo valmiina...

Mulla on ollut jo varmasti seitsemän vuotta nimet valmiina tuleville lapsilleni. Häiden jälkeen ajattelin lapsellisesti, että toiselle vaihtoehdoista olisi varmasti käyttöä jo seuraavana vuonna. Niin ei kuitenkaan koskaan käynyt...

Nyt sydän syrjällään odottelen Facebook-tuttujen vastasyntyneiden nimi- ja kasteuutisia. Olen ihan varma, että joku vielä vie nimet, joita olen suunnitellut omille lapsilleni. Tyhmä pelko tämäkin, onhan maailma pullollaan nimiä ja voihan kai lapselle antaa samankin nimen kuin tuttavaperheessä olevalla lapsella.

Letrotzolit jälleen käytössä. Pari pilleriä taisi unohtua viikonlopun kiireissä, mutta toivottavasti se ei nyt haittaisi... Tupla-annoksella olen kuitenkin taas mennyt ja juhannuksen jälkeen tiistaina on ultra-aika yksityisellä puolella. Jotenkin huomaa, että pääkoppa ei nyt jaksaisi ajatella lääkkeenottoa ja mahdollista tulevaa ovistikuttelua ym. EVVK!

Mutta ilman tätä kaikkea pilleri-, pistos-, ja ultrakäyntimäärää, en ehkä saa unelmaamme koskaan toteutumaan.

Loma...miten ihanaa olisi viettää loma oman pienen kanssa. Suomi on täynnä ihania retkikohteita lapsiperheille. On Puuhamaata, Muumimaailmaa, kotieläinpuistoja, Ähtärin eläintarha, Korkeasaari jne. No...joissakin noista voi toki käydä aikuisporukalla, mutta kyllä mä kaipaan ihan valtavasti sitä, että saisin tehdä hiekkakakkuja hiekkalaatikolla, ihmetellä järvenrannalla pikkukaloja oman lapsen kanssa. Kukkien kastelukin olisi mielekkäämpää, jos apuna hääräisi oma pieni. Koskakohan pääsen tekemään raparperikiisseliä tai vispipuuroa omalle pienelle?

Alkais nyt aurinko paistaa ja tulis helle, jotta saisin hetkeksi muutakin ajateltavaa kuin neljän seinän sisällä masentelu... Tää alkaa risoa!

Kuva: Myllynparas.fi

Sen pituinen oli se satu...

Sieltähän täti taas tuli tänä aamuna ja oikein semmosella volyymilla, ettei jättänyt epäselväksi, että "Lällällää...et taaskaan onnistunut!" 

Siitä paikasta soitin yksityiseltä ultra-ajan ja yllätyksekseni tuolla kunnallisella puolella tutkiva lääkäri onkin kesän töissä yksityisellä, joten sain ajan samalle lääkärille, joka on kevään ajan ultrannut kunnallisella puolella.

Haluan syödä lääkkeet kesälläkin. Niistä on ensinnäkin ollut apua leuassa jo monta vuotta velloneeseen akneen ja viime kuussa saatu hyvä follikkeli- ja limistulos rohkaisevat vaan vielä yrittämään.

Tulipahan todennettua, että roskishaamuihin ei ole uskominen, eikä pidä testailla liian aikaisin. Uudet testit tilattu netistä ja jälleen uutta yrityskertaa kohti...

(Yritän pysyä yltiöpositiivisena, etten romahtaisi. Ulkona paistaa aurinko ja mun kuuluu nauttia kesästä. Ei itkeä jälleen epäonnistumisen vuoksi...)

Tervetuloa yk 24. Ensi kuussa tuleekin sitten täyteen 2 vuotta tekemästämme päätöksestä, että lapsi saa tulla. Että semmosta...

"28 päivää kerrallaan" - elämää

Bongasin kyseisen "28 päivää kerrallaan" -elämää termin jostakin nettiartikkelista. Osui ja upposi. Sitähän tämä minun elämäni on ollut kohta jo kaksi vuotta. Satunnaisia kertoja tuo nykyisen elämäni sykli on saattanut olla kolmekymmentäviisikin päivää, jolloin toiveet ovat nousseet pilviin.

Tällä hetkellä eletään taas kiertopäivää 28. Koko ajan olo, ettei taaskaan ole tärpännyt ja kohta taas saa mennä kauppaan rättiostoksille. "Älä stressaa." "Nauti kesästä." Sanovat monet ja yritän itsekin itselleni hokea.

Mun piti ottaa tämä kierron loppupuoli rauhassa. Ei testauksia. Ei turhia pettymyksiä yhden viivan tikuista. Mutta arvatkaas, mitä sitten kävi. Mä tyhmä menin testaamaan jo dpo 10. Tyhjää täynnä. Ei edes ns. viivan paikkaa. (Tää on jo niin huolestuttavaa, että mä tiedän kaikki hemmetin termit, jotka liittyvät lapsettomuuteen, raskauksiin, testaukseen keskustelupalstoilla.) Tein testin jälleen dpo 12 ja alla näette, mitä tikku näytti... Ja kyllä - tuo viiva on ns. roskishaamu. Eli tikku jäi lavuaarin reunalle puoleksi tunniksi. Mä olin silti ihan shokissa! Ei ikinä, IKINÄ ole testiin tullut tommosta toista haamua. Uusin testin seuraavana päivänä ja roskishaamu oli vahvempi. Tänään tein aamusta jälleen testin (kyllä...mulla on kaappi täynnä halpoja testiliuskoja, enkä taatusti ole ainoa, enhän?) Ei merkkiäkään toisesta viivasta.

Että semmosta. Olikohan kyseessä a.) kemiallinen raskaus? b.) suunnaton kohtalon iva, että pari testiä sattui olemaan semmosia, jotka tekivät haamun? c.) vaikuttaako Pregnyl haamuihin? 

Olen edelleen sataprosenttisen varma, että ei meille synny ystävänpäivänäkään lasta. Kerroin haamuista miehelleni. Näytin testit. Sovittiin, ettei innostuta yhtään. Osa teistä voi taatusti kuvitella, miltä tuntuu nähdä se toinen viiva tikussa, edes haamu tai hyvin haalea viiva. Mulle ei ole kahden vuoden aikana ikinä käynyt näin. Tunne oli hetken ihan uskomaton. Pian mä taas romahdan... Mä tunnen sen kipuna alavatsassa.

Tiedän, kuinka on tyhmää testata mitään ennen kuin kuukautiset on oikeesti myöhässä, mutta te, jotka olette yrittäneet lasta jo pidemmän aikaa...mä tiedän, että te ainakin ymmärrätte mua...

Alla kuvat tikuista. (En olis ikinä sitäkään itsestäni uskonut, että tikkujen kuvia nettiin laitan. Nyt on sekin sitten tapahtunut.)

"Kesä, kesä, kesä...ihana kesä, kesä, kesä...Kuoharia ja mansikoita. Jätskiä ja uintiretkiä."

Olkoon se mantrani seuraavat kuukaudet. Pää on jotenkin kiehumispisteessä ja kesä on kauneimmillaan... Nyt on vaan pakko yrittää nauttia ja kerätä kesää ja valoa varastoon...

Please, kirjoitelkaa kokemuksianne! Jakaako kukaan samoja fiiliksiä? Onko kenellekään teille käynyt näin? 

Kuvotus, yökötys, viha, ärsytys, turhautuminen...

Tämän päivän lehtiotsikot saavat minut oksentamaan. Miten Suomessa voi joku toimia noin järkyttävällä tavalla? Surmata viisi vastasyntynyttä ja säilöä ruumiit varastoon? Sairasta! Kuvottavaa! Ja tällä naisella on lapsia, mies - perhe.  Miten nainen on voinut synnyttää ja tappaa lapset yhteiskunnan, läheisten tietämättä?

Toinen uutinen tällä viikolla oli uutinen perheestä, jossa pientä lasta oli pidetty nälässä ja syötetty vain kaurapuuroa. Muut lapset olivat saaneet syödäkseen. Siis mitä helv...?!? Miten sairaita ihmisiä Suomesta löytyy? Miten näille hulluille siunaantuu lapsia? Niin väärin! 

Lauantaina tai sunnuntaina taitaa olla kp1. Kroppani on tuntunut omituiselta oviksen jälkeen. Alavatsaa on jomottanut joka päivä, parina päivänä on kuvottanut ohimennen. Hah... Mä olen maailman paras löytämään "mukamas-oireita". Ihan huvittaa... Ja miten typerää...olen tehnyt parin päivän aikana jo 2 r-testiä. Just juu... Yhtä viivaahan ne näyttivät. Nyt menossa dpo10. Miten mä en ole oppinut. Turhaa tuhlata testejä. Tuleekohan sitä päivää ikinä, kun näen testitikussa kaksi viivaa? Olen lakannut toivomasta. Eikä toivoa lisää se, että kunnallisella puolelta emme tule saamaan enää lisäapua. Yksityiseen ei ole tällä hetkellä varaa...

Masentava ilta... Viittaa vahvasti lähestyvään uuteen kiertoon... Ensi kuussa lapsettomuutemme täyttää kaksi vuotta. Itseasiassa jopa enemmän, mutta yrittämällä yrittämisestä kaksi vuotta. Ja kenenkään on turha sanoa, että tilanne paranee, kun asiaa ei mieti ja stressaa... Ei oo helppoa ei... Ehkäpä tämä kirveen kaivoon heittäminen auttaa. Turhautuminen ja ärsyyntyminen saa mielen unohtamaan hetkeksi.

Raivostuttaa tämä tunteiden vuoristorata! Mä haluan olla mä, ilman stressiä ja möykkyä sydämessä. Ehkäpä soitan ens viikolla yksityiselle ultra-aikaa. Klinikka kiinni koko kesän, enkä mä ole valmis nyt pitämään lähes 3kk taukoa hoidoissa. 

Ja tänään kirppiskin oli täynnä pieniä, somia vauvanvaatteita... *huokaus*