tiistai 30. kesäkuuta 2015

Josko sitä elokuussa...

Kesä - eihän se vielä oikeastaan ole alkanutkaan. Tai sain minä edellispäivänä olkapäät kärvähtämään auringossa. Odotan innolla perjantaita. Silloin pitäisi paistaa! Aion pulahtaa ensimmäistä kertaa tänä kesänä ihan kunnolla uimaan. Juhannuksena vain käväisin kiireesti parit vedot mökkijärvessä. Ei voinut kutsua nautinnoksi.

Ensi viikolla olenkin koko viikon ulkomailla reissussa. Saksassa on ilmeisesti ihan mukavaa lomasäätä...+33C lupaili ensi viikolle matkakohteeseen *irvistys*. Vähän vähempikin toki riittäisi. (Eihän me suomalaiset taideta koskaan olla tyytyväisiä.) :)

Uuden kierron alkupäivillä mennään. Jälleen koin viime kierron lopulla valeraskausoireita. Rintoja kivisti, kuvotti ja teki mieli suolaista, milloin makeaa. Taidan olla koira. Minä ja minun valeraskauteni. Koskakohan mä oikeesti tajuan, että mun mieli huijaa taitavasti mun kroppaa? Mun kroppa huijaa vielä taitavammin mun mieltä. 

Heinäkuussa otolliset päivät osuvat kivasti yhteiseen loma-aikaan, joten taidanpa tilata pitkästä aikaa ClearBluen ovistestejä netistä. Olen aina onnistunut saamaan hymynaaman testiin. Heinäkuussa vielä ovistestin voimin ja elokuussa otan yhteyttä yksityiselle. Tai ehkä soitan ensin kunnalliselle...argh. Pitää vielä miettiä. Nyt on ollut aika levon, loman ja rentoutuksen, enkä ole ajatustakaan uhrannut lapsiasialle. (No okei...kyllä mä otolliset päivät kalenterista katsoin ja yritimme ne hyödyntää...tuloksetta.) Ovistestejä en ole varmaan yli puoleen vuoteen käyttänyt.

Huomaan, että kovin hiljaista on myös muissa seuraamissani blogeissa, jopa niissä, joissa on tärpännyt.

Haluaisin kuulla, miten teidän kesänne on sujunut? Olemme lähdössä autoajelureissuun mieheni kanssa heinäkuussa. Ehdotelkaas oivallisia matkakohteita tai yöpymispaikkoja näin kesällä Pohjois-Suomessa ja Lapissa. Kiutaköngäs on nähtävä ja ehkäpä ajelemme Pohjois-Norjaan saakka...

Kuulisin mielelläni myös jonkun kivan kesätapahtumavinkin. Mikä on Sinulle se juttu kesässä?

Mun juttu tänä kesänä on aikuisten värityskirjat! Ihan oikeesti! Mä olen aivan koukussa ja suosittelen kaikille! Ihanaa nollausta ja pääntuuletusta! :)

Mutta nyt KP4 ja kohti jälleen uutta yritystä nro ?? ja helteistä heinäkuuta...

Aurinkoa ja hellettä (vihdoinkin) kesäänne toivotellen, Ananas


4 kommenttia:

  1. Täällä on kohta kuukausi oltu kahden tytön äiti. Hirveän rankkaa on, mutta niin ihanaa! Oikein hyvää kesää sulle ja tsemppiä tiellä äidiksi!

    VastaaPoista
  2. Blogissani on haaste sinulle http://nytheti.blogspot.fi/2015/08/liebster-award-blogihaaste.html :)

    VastaaPoista
  3. Thanks for sharing that. It was fun reading it. :-)

    VastaaPoista
  4. Thanks for sharing that. It was fun reading it. :-)

    VastaaPoista