lauantai 13. helmikuuta 2016

Sittenkin 19!

Punktio takana ja mä olen yhä elävien kirjoissa. Eilinen päivä starttasi kukonlaulun aikaan. Ajokeli oli inhottava ja onneksi olimme varanneet kaksi tuntia aikaa matkaa varten. Olimme perillä juuri oikeaan aikaan, eli yhtään ei ylimääräistä aikaa jäänyt. TAYSin lapsettomuuspolilla on ihan uudet, viihtyisät ja tyylikkäät tilat. Jotenkin jo pelkästään noista tiloista tuli rauhalliselle mielelle. Tilassa oli paljon tuoreita kukkia ja värit, joita sisustuksessa oli käytetty, oli mulle mieleisiä. Hassua, miten semmosiinkin asioihin kiinnitti mennessään huomiota. 

Punktiota varten laitettiin kanyyli käteen. Se oli ehkä punktion kivuliaimpia vaiheita. En ole neulakammoinen, joten eipä se kanyylinkaan laittaminen kamalaa ollut. Toipumistiloissa oli ihan huippu sairaanhoitaja! Hän loi kyllä rentoa ilmapiiriä ympärilleen rempseällä otteella. :) Punktio itsessään sujui lähes kivuttomasti. Ensin kerättiin vasemmalta puolelta. Loppuvaihe vasemmanpuolen keräyksessä oli kyllä jonkin verran kivuliasta. Oli kuulemma munarakkuloita niin ylhäällä. Vasen puoli ei tuntunut missään ja pystyin katsomaan operaatiota koko ajan ruudulta. Komeita möllyköitä oli ruutu piukassa. Kaiken tämän pystyin käymään läpi ilman rauhottavia. Ajattelin, että toipuukin sitten nopeammin, kun ei ole ihan pöllyssä.

Punktion jälkeen lepäilin tunnin tai puolitoista. Ajankulu jotenkin hämärtyi. En osaa edes sanoa, kauan punktiossa meni aikaa. Puolisen tuntia ehkä...

Loppusaldoksi saimme 19 munarakkulaa. Lääkäri totesi jo punktion aikana, että "hyvin olet muninut". :D

Maanantaiksi saimme siirtoajan. Jollei puhelin soi ennen sitä, siirto siis tapahtuu tuolloin. Jännää... Nyt pitää vaan ottaa rennosti ja juoda paljon, sillä hyperstimulaation riski on olemassa, sillä rakkuloita oli niinkin paljon. Olo näin seuraavana päivänä on hyvä. Vahvalla Panadolilla on pärjännyt ihan mainiosti. Yöunet tekivät hyvää ja sain nukuttuakin kunnolla.

Eilen aloitin myös Lugesteronin. Sitä jatketaan ainakin seuraavat kaksi viikkoa, jos kaikki hyvin menee ja siirtoon maanantaina päästään. Valmistajalta oli suurempi annoskoko loppu ja tarvitsin uuden reseptin pienempään annoskokoon. Apteekki, jossa olen asioinut, oli hoitanut ihanasti kaikki tarvitsemani Luget hyllyyn vaikka en ollut varannut kuin alustavasti yhden paketin. Nuo Luget maksoivat 58euroa. Eli tähän saakka (ennen poliklinikkakäyntimaksuja) pelkkiin lääkkeisiin on kulunut n. 700 euroa.

Nyt varpaat ja peukut pystyyn, että saisimme siirtoon yhden oivan yksilön ja jos vaikka pakkaseenkin riittäisi alkioita. 

Aurinkoista viikonloppua ja lämpöistä ystävänpäivää kaikille Teille! <3

6 kommenttia:

  1. Kuulostaa hyvältä määrältä tuo loppusaldo! :)
    Hienoa, että kaikki meni hyvin!
    Saitko jotain lääkkeitä kanyylin kautta suoraan suoneen vai miksi se laitettiin? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kanyylin kautta tuli just ennen punktiota joku humauslääke. Semmonen, joka sai rennon olon. :) Kanyyli oli myös sitä varten, jos olis tarvinnut punktion jälkeen tippana kipulääkettä.

      Poista
  2. Hyvä saalis, toivotaan että siirtoon pääset! :) Millaisella annostuksella sinulla meni Gonal-F?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en ole käyttänyt Gonalia lainkaan ja siis lyhyellä kaavalla on menty. Oon käyttänyt vain Puregonia, Orgalutrania ja irrotuspiikkinä oli Pregnyl. Nyt menee 3x päivässä Lugesteronia kapselina.

      Poista
    2. Okei. :) Tiedätkö, millä peusteella nuo lääkkeet on sinulle valittu tai valitaan yleensä? En ole edes tullut ajatelleeksi, että lyhyessäkin kaavassa käytetään osalla eri lääkkeitä.

      Poista
    3. En kyllä yhtään osaa sanoa, miten lääkkeet valitaan... Olisko taustatekijöillä merkitystä sitten siihen.

      Poista