En ole unohtanut...Teitä.

Täällä ollaan...yhä elossa ja elävämpänä kuin menneenä puolivuotisena olen ollutkaan.

Olen halunnut hetkeksi unohtaa. En ole syönyt lääkkeitä. En ole käynyt lääkärissä. Kiertokalenteria en ole juuri seurannut. Edelliset kuukautiset tosin kirjasin ylös. Kaiken varalta.

Voin paremmin kuin moneen kuukauteen. Parisuhteeni voi nyt paremmin. Olemme puhuneet lapsettomuudesta uudella otteella. En ole tuijottanut kalenteria ja pelännyt, onko mieheni töissä juuri oviksen aikaan. En ollut lainkaan pettynyt, kun kiertoni jälleen alkoi. Tiesin, ettei mitään ollut odotettavissa.

En ole seurannut muiden blogeja. Olen tietoisesti ja tiedostamatta pyyhkinyt lapsiprojektin mielestäni. Olen halunnut olla minä. En silti toki ole unohtanut Teitä muita. Minulla ei ole ollut voimia, eikä halua päivittää blogia. Täydellinen nollaus siis.

Mulla on nyt hyvä olla. Oloni on itseasiassa loistava! 

Ensi viikolla mahdollisen ovulaation aikaan olen ulkomailla. Se ei nyt haittaa. Haluan elää itselleni, miehelleni ja ystävilleni. Aion elää tämän loppusyksyn ja mahdollisesti joulunkin ihan vaan näin, ilman huolta ja stressiä. Ilman pettymyksiä ja turhia toiveita. Tammikuussa punnitsemme asiaa uudelleen. Lähteäkö kohti IVF-hoitoja. Nyt en jaksa, enkä halua.

Ymmärrän täysin, miksi yksityisten puolten hoitohin kuuluu myös pääkopan hoito ja keskusteluapu. Olen tässä pohdiskellut ja tullut siihen lopputulemaan, että olen ollut jo useamman kuukauden masentunut tai ainakin melko syvissä vesissä olen uinut. En ole tuntenut hetkeen itseäni. Olen aloittanut itseni etsimisen. Olen jo lyhyessä ajassa löytänyt sen, joka on ollut hukassa. Kunnallisella puolella on vain pikaisesti kerran kuussa ultrattu munasarjat. Kukaan ei ole kysynyt miten jaksan.

Lapsettomuus ja suru ei lähde minusta koskaan. Eikä tarvitsekaan. Se on aina osa minua. Nyt vaan en jaksa märehtiä asiaa. Ensi kuussa ajatukseni saattavat olla toiset. Ehkä ensi kuussa mieleni taas halajaa ovistikkujen ja lääkkeiden pariin. Se on sitten silloin... Nyt on nyt ja voin hyvin! 

<3 Ettehän unohda minua. Toivon, että pysytte siellä, vaikka minulla ei juuri nyt ole ollutkaan haluja kirjoittaa... Olette yhä tärkeä tuki. On ollut ikävä tsemppiviestejänne! Palaan taas, kun aika on oikea... :) Mieleni päällä on paljon asioita ja pohdiskeluja, jotka haluan kirjoittaa auki. Odotan vain oikeaa hetkeä.

Kirpsakkaa loppusyksyä! Tänään kotimatkalla satoi lunta...