Well look at me, I'm coming back again...

"Don't you know I'm still standing better than I ever did.

Looking like a true survivor, feeling like a little kid.

I'm still standing after all this time.

Picking up the pieces of my life without you on my mind..."

-B.Taupin-

Olen elossa. Olen etsinyt itseäni ja uskon ymmärtäväni, mitä olin kaiken tämän lapsettomuudesta johtuvan stressin vuoksi menettämässä.

Olen elänyt viisi kuukautta miettimättä lisääntymistä. En ole hankkinut testitikkuja, en ole kytännyt armottomasti kalenterista mahdollisia tärppipäiviä. Olen juonut ja juhlinut silloin kun siihen on ollut aihetta, enkä ole miettinyt, pitäisikö siideri jättää juomatta, jos kuitenkin olen raskaana. En ole vaivannut miestäni typerällä vonkaamisellani: "Nyt olis ne päivät taas..." Olen antanut hänen nukkua silloin kun nukuttaa.

Olen elänyt. Nauttinut terveemmästä elämästäni tammikuisen leikkauksen jälkeen. Olen käynyt ulkomailla. Olen kävellyt pitkiä kävelylenkkejä kevätauringossa. Lähipiirini on syntynyt lapsia. Olen käynyt baby showereissa. (Ja tässä kohtaa sen myönnän. Se on sattunut ja kirpaisee yhä vaikka olenkin toisten puolesta onnellinen.)

Tuttavieni lapset täyttävät vuosia. Tajuan, että ne lapset, jotka eivät olleet vielä edes saaneet alkuaan, kun minä jo yritin tulla raskaaksi, täyttävät tänä vuonna kaksi. Miten tämä aika on mennyt näin nopeasti, mutta toisaalta kuitenkin niin hitaasti...

Kevätaurinko sen minulle paljasti. Haluan jälleen yrittää. Tässä vajaan puolenvuoden aikana olen jopa miettinyt, että jätämmekö lapsiasian kokonaan. Ehkei meille ole tarkoitettu omaa lasta. Jospa vaan elämme elämäämme miettimättä asiaa yhtään sen enempää. Yritämme nauttia kummilapsista ja muista ympärillä olevista lapsista. Ei. Haluan vielä yrittää.

Tämä kevät ja kesä menemme ilman hoitoja. Ehkä ensi kuussa hankin ovistestejä. Jos syksyyn mennessä ei ole edelleenkään mitään tapahtunut, otan uudelleen yhteyttä naisten polille, jossa lakkasin syyskuussa käymästä. Olin silloin uupunut, väsynyt yrittämään turhaan. Toivottavasti tuolloin sitten lykkäisivät minut suoraan IVF-jonoon.

En ole syyskuun jälkeen syönyt tai piikittänyt itseeni minkäänlaisia ylimääräisiä mömmöjä. Mulla on pysynyt hiukset päässä! *tuulettaa* Parisuhteeni voi paremmin. Olen viisi kuukautta hapuilut ja ollut epävarma. Ehkä tämäkin aika pitkässä parisuhteessa olisi joskus tullut eteen. Minun kohdallani taatusti viime vuonna koetut ravaamiset lääkärillä ja ainaiset pettymykset lapsettomuuden pyörteissä edesauttoivat siinä, että vajosin välillä parisuhteessakin melkoiseen ahdinkoon. Kritisoin kyllä edelleen sitä, että kunnallisella puolella parisuhdeterapiaa tai -neuvontaa ei edes tarjottu, eikä mitään muutakaan henkistä tukea. Luulin olevani vahva, pärjääväni jopa yksin. Olin väärässä. Onneksi tajusin asian ajoissa.

Kevätaurinko lämmittänee huomennakin. Kesä on jo niin lähellä. Olen aika-ajoin miettinyt myös blogiani, mutta ette arvaakaan kuinka helpottavaa on ollut pitää tästäkin maailmasta taukoa. En ole päivittänyt omaa blogiani, enkä ole käynyt juuri lukemassa muiden kuulumisia. Olen ollut vapaa lapsettomuudesta! En uskonut senkään olevan mahdollista.

Mutta täällä minä yhä olen ja haluaisin kuulla, mitä Teille kuuluu? Kommentoikaa ja kirjoitelkaa viestikenttään kuulumisianne! <3

Ehkäpä intoudun kevään myötä taas kirjoittelemaan useammin. Ehkä jopa ensi viikolla...

Aurinkoa viikkoonne!

Ananas