Mielestäni on tärkeää, että Simpukka ry. on nostanut esille myös niiden naisten lapsettomuuden, jotka elävät yksin. Niin paljon on heitäkin, jotka eivät ole löytäneet kumppania, jonka kanssa perheen perustaisi. Tärkeää on huomata myös se, että useat naiset hankkivat nykyisin korkeakoulutuksen. Tämä johtaa usein siihen, että lastenhankinta pitkittyy ja ensisynnyttäjien keski-ikä on noussut. Itse kuulun näihin korkeakoulutettuihin. Halusin aikanani viedä opintoni loppuun, löytää vakituisen työpaikan, perustaa vahvemman pohjan mahdolliselle perhe-elämälle. Teinkö väärin taktikoidessani ja suunnitellessani antavani lapsilleni paremman elämän, lähinnä taloudellisessa mielessä? Olisiko vain pitänyt ottaa "riskejä" ja hankkia lapset opiskelujen aikana. Ei. Sitä en kadu, että hoidin ensin yliopisto-opintoni kuntoon. Opiskelin myös toisella paikkakunnalla, eikä mieheni asunut kanssani. Sain juhlia ja nautin täysillä opiskelijaelämän riennoista. Mitään en kadu.
Minulla on nyt melko vakaa elämäntilanne. On aviomies, talo, auto, koulutus ja virka. Tiedän elämästä paljon enemmän kuin kymmenen vuotta sitten. Olen saanut elää itsekästäkin elämää. Olen saanut elää itselleni ja olemme viettäneet aikaa kaksin mieheni kanssa kolmetoista vuotta. Olemme voineet elää toisillemme.
Juuri nyt haluan elää hetkessä. Olen nauttinut hormonittomasta elämästäni. Uskon tosin, että otan vielä tämän vuoden puolella selvää tahosta, joka suostuisi inseminaatioon. Kunnallisella puolella sitä ei meille tehdä. Haluan jossain välissä jälleen yrittää...
Ja voi kuinka sydäntäni lämmitti, kun tuttavani otti minuun yhteyttä Facebookissa nähtyään, että "osallistun" Lapsettomien lauantaihin. Vain toinen ihminen, joka on joskus kärsinyt samasta, osaa ottaa asian niin suoraan puheeksi. Hän tsemppasi minua. Kehotti rohkeasti tarttumaan asiaan ja hankkiutumaan hoitoihin. Suositteli jopa yhtä tiettyä lääkäriä. Kiitos hänen, sain taas jostain uutta puhtia asiaan. <3
Tulevana lauantaina vietämme mieheni kanssa laatuaikaa kahdestaan. Pyhitämme päivän meille. Emme tarvitse lastenhoitajaa lähteäksemme ravintolaan tai elokuviin. Täytyy löytää ilo ja nautinto siitä, että me olemme me ja entistä vahvempia yhdessä. Kiitos lapsettomuuden.
Sunnuntaina, äitienpäivänä juhlistan äitiäni ja anoppiani. Iloitsen niiden puolesta, jotka saavat juhlia äitienpäivää äitinä. Kyllä minäkin vielä jonain päivänä. Tavalla, jos toisella.
Toivon, että Lapsettomien lauantai saisi huomiota laajemminkin esimerkiksi uutisten kautta. Lapsettomien ja lapsettomuudesta kärsivien tulee saada ääni kuuluviin. Lapsettomuus pitäisi ottaa vielä aktiivisempaan keskusteluun. Pieniä askelia asia on Suomessakin ottanut eteenpäin. Muutamat amerikkalaiset tuttavani ovat tässä asiassa paljon monia meitä suomalaisia edellä. Eräs Facebook-tuttuni rapakon takaa päivitti viime viikolla tilapäivityksensä lapsettomuusklinikalta heti IVF-hoidon jälkeen. Suomalaiset usein kertovat lapsettomuudestaan vasta lapsen saatuaan... Niin... Tässäkin sitä kirjoittaa nainen nimimerkin takaa.
Aurinkoista viikonloppua kaikille! Olkaamme onnellisia siitä, mitä meillä on ja unelmoidaan rohkeasti siitä, mitä vielä haluamme saavuttaa. Olkaamme rohkeasti sitä, mitä olemme.
Kun minä tulin raskaaksi, niin äitini tokaisi "jo oli aikakin, kun sullakin tuota ikää jo alkaa olla". Sanoin sitten että ei se mitenkään itsestään onnistunut. Emme olleet siis hoidoista kertoneet mitään. Hän sitten alkoi kysellä, että mitä tarkoitan ja kerroin että hoitoja tarvittiin. Sitten ihmetteli kun emme mitään olleet kertoneet. Olivat isäni kanssa kuvitelleet, että me emme halunneet lasta. 4,5 vuoden yrityksen jälkeen lapsi sai alkunsa. Olin siinä vuosien varrella kehittänyt ympärilleni sellaisen suojamuurin, että annoin ihmisten ymmärtää että niitä lapsia ei haluta, kun satutti niin kovasti utelut ja painostus.
VastaaPoistaÄiti oletti että "jätämme yhteen lapseen", kun sen alullesaaminen vaati niin pitkän ajan ja hoidot. Viime syksynä sanoi, että mummulavaunut vievät paljon tilaa säilyttää, että saako ne viedä kierrätyskeskukseen. Sanoin että onko se nyt aivan tämän päivän asia, että voiko odottaa vielä kevääseen saakka. Kysyi että meinaammeko tosiaan ryhtyä uudelleen ja sanoin että juuri tänään kävin ostamassa yli 600 eurolla lääkkeitä, että kyllä kovasti olisi toinenkin toiveissa. Päivitteli sitten kuinka kalliita ne lääkkeet on. Viidennestä alkionsiirrosta sai alkunsa toinen ihmeemme. Pääsiäisenä äitini oli huomioinut, että en ottanut viiniä ruuan kanssa. Oli sitten itsekseen miettinyt, mutta ei maininnut asiasta mitään. Sitten kun "turvallisen ajan jälkeen" kerroin olevani raskaana, niin hän kertoi sen jo tavallaan tienneensä. Toisaalta olisihan minulla voinut olla meneillään silloin myös piinapäivät, enkä siinäkään tapauksessa olisi juonut. Mutta eihän sitä "tavalliset ihmiset" voi tietää ja tajuta.
Eipä tätä "sirkusta" varmasti osaa sellaiset ihmiset kuvitellakaan, jotka eivät ole siihen koskaan joutuneet. Annettakoon se heille anteeksi... Mä olen suoraan kertonut lapsettomuudesta niille, jotka ovat multa asiasta suoraan tai epäsuoraan kyselleet. On helpottanut omaakin oloa. Ihanaa kuulla, että kohdallasi hoidot ovat lopulta auttaneet! Onnea raskauteesi! <3
VastaaPoista